Virtaveden
SUOMENHEVOSET
Tilan esittely
Vanha 2000-luvulla palanut lehmilato ostettiin ikään kuin sika säkissä. Halvalla sen sai, mutta töitä olikin tiedossa senkin puolesta. Loppujen lopuksi kaikkien työtuntien jäljiltä saatiin tuosta jäljellä olevasta röskästä taiottua oikein kelpo hevostalli, jossa on tilaa yhteensä 16 asukille. Olemme huomioineet ponimme ja heille onkin omat, mitoitetut karsinat joista lyhytkaulaiset pääsevät kurkkimaan maailman menoa. Myös synnyttäville tammoille on kolme erikoiskokoista karsinaa. Koko tallirakennus on jaettu kahteen osaan eri sukupuolia ajatellen. Suuressa varustehuoneessa on pieniä mukavuuksia kaksilahkeisille ja vesipiste sijaitsee aivan seinän takana.
Meille Keississä on tärkeää, että hevoset ovat hoidossa rakkaudella ja huolella. Täällä ei ole turhia hienouksia ja kaikki hommat hoidetaan käsivoimin maalaisjärjen avustamana. Hevoset ruokitaan väkirehuin kahdesti päivässä ja heinät ne saavat aiemman lisäksi vielä kahdesti. Tallinomistaja riehuu aamupäivisin karsinoita puhdistamassa silloin tällöin apukäsien saattelemana.
♥ Tallin päivä
8:00 aamuruoat & heinät
9:00 ensimmäiset hepat ulos
10:00 tallin siivous, karsinat & yleinen siisteys
14:00 päiväheinät tarhoihin
18:00 hevoset sisälle, jossa iltapäiväheinät
20:30 iltaruoat & heinät, talli nukkumaan
Pyrimme tarhaamaan kaikki hevoset seurassa, jos ne vain siihen ovat kykeneviä. Hevosta ei ole luotu möllöttämään yksin neljän aidan sisällä, ja tämän olemme huomioineet myös otustemme päivittäisessä ulkoilussa. Niillä on reilusti tilaa liikkua ja ainakin osittain metsään saakka ulottuvat tarhat tarjoavat paljon virikkeitä sekä myös suojaa.
Kesät myös meidän hevosemme laiduntavat, yksilöstä riippuen joko yötä päivää tai sitten vain mahdollisimman monta tuntia päiväsaikaan.
Maneesia ei meillä ainakaan vielä ole olemassa, mutta suurikokoinen kenttä palvelee ympäri vuoden. Valaistuna se on käytössä koko päivän ajan ja hyvin hoidettuna pohja on ratsastuskunnossa myös kurakeleillä.
Henkilökunta
Päävastuun koko myräkästä ottaa itselleen 37-vuotias Katja Keissi (kuvassa vasemmalla). Tai siis otan. En luokittelisi itseäni stereotyyppiseksi hevostallin omistajaksi, sillä en ole ollut hevosihminen lapsesta saakka läpi jokaisen kiven ja kannon, en ole lyhyt jotta voisin ratsastaa pienilläkin poneilla, en myöskään ole opiskellut hevosammattia lukion jälkeen tai käynyt ulkomailla painamassa duunia. Sen sijaan olen ihan tavallinen, työssäkäyvä aikuinen jonka täyspäiväinen ja elinikäinen, rakkain työ on tietysti olla äiti. Kouluikäisenä heiluin tallilla etenkin viikonloppuisin siskoni Kaisan (kuvassa oikealla) seurassa, joka alunperin houkutteli minut mukaan. Jo silloin lempihevoseni oli liinaharjainen, tupsujalkainen suomenhevosruuna Tapas, josta koko suokki-innostus sitten lähti liikkeelle. Kun Kaisa muutti kauemmaksi ja minä suuntasin opiskelemaan lääketiedettä, hevosharrastus jäi oikeastaan kokonaan siihen. Pian löysin maailman ihanimman, kannustavimman ja tukevimman miehen vierelleni, Laurin. Kuvailisin itse itseäni hieman äkkipikaiseksi ihmiseksi, jonka on totisesti täytynyt opetella miettimään päätöksiä minuutteja pidempään ja aikuisiällä hieman passivoitumaan, ja Lauri tasapainottaa tätä energistä luonnetta täydellisesti.
Vuotena jolloin saavutin 22 vuoden iän, sain mitä upeimman juhannuslahjan - pienen tytön. Seuraavaksi maailmaan putkahtivat kaksi tyttöä peräjälkeen. Kaisan tehdessä hevosduuneja edelleen, pohdin, mahtaisinko saada yhtään muksuistani innostumaan heppailusta - jolloin saisin tietysti myös itse hyvän tekosyyn ryhtyä uudelleen tutkimaan sitä maailmaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, esikoululainen Vanessa innostui kipuamaan ponin selkään ja hurahti siihen täysin. Rakastin olla lääkäri ja tehdä töitä ihmisiä auttaakseni, mutta tämä päähänpisto oli innostavampi kuin mikään muu - vanhan tilan ostaminen yhdessä siskoni kanssa ja oman hevostallin perustaminen. Yllätyksekseni edes Laurilla ei ollut mitään sitä vastaan, ja näin alkoi tarinamme tallinpitäjinä.
Aviomieheni Lauri Keissi on myös lääkäri, johon tutustuin työn merkeissä. Varsinainen työnarkomaani, jonka intohimo tekemäänsä työhön näkyy niin olotilassa kuin tuloksissakin. Periksiantamattomuus sekä kärsivällisyys lukeutuvat niiden monien muiden piirteiden joukkoon joita Laurissa niin mielettömästi arvostan. Paksut, tummat hiukset ja suklaanruskeat silmät hurmasivat minut hetkessä ja niin sitä sitten mentiinkin. Vuoden yhdessäolon jälkeen tämä pakkasi kimpsut ja kampsut kokoon ja muutti kattoni alle Vantaalle. Savosta alunperin kotoisin oleva mieheke puhui vielä tuolloin ihastuttavaa savolaista murretta, joka sopi hymyilevän miehen olemukseen täydellisesti.
No, ettei tämä nyt mene vain autuaan kehumisen piikkiin, niin sanotaan että hän saattaa olla välillä liiankin rauhallinen, mikä nyt silloin tällöin saattaa laittaa pääni kiehumaan. Ei meidänkään suhde ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta turhasta nalkuttamisesta ja riitelystä olemme yrittäneet päästä täysin eroon jo alkuajoista lähtien. Toimimme vanhempina todella hyvin yhteen, arvomaailmat kohtaavat ja maailmankuvat samaistuvat.
Lauri on ahkera työntekijä ja viettääkin päivät lähinnä töissä. Hevosihmisiä ei hän ollut lainkaan tavatessamme, mutta tallin perustamisen jälkeen olen saanut tästäkin äijästä koulittua ihan kelpo hevosenhoitajan, joka silloin tällöin on apuna esimerkiksi tarhaamisessa tai iltatallin tekemisessä. Satulaankin olen miehen saanut, eikä hän lainkaan vastaan laittanut kun jo kyselin, milloin kokeillaan uudelleen. Pääsääntöisesti Lauria kuitenkin nähdään hevoshommissa trailerin kuskina, sillä helpot pihatyöt ovat siirtyneet esikoisen duunattaviksi pientä korvausta vastaan...
Perheen kuopus Vanessa (kuvassa vasemmalla) syntyi vuonna 2012 elämäämme värittämään.
